lauantai 16. helmikuuta 2013

Kynsilakkakoruja

Laskiaistiistain iltana opettelimme naisporukan voimin kynsilakkakorujen tekoa.
11 reipasta naisimmeistä vietti aikaa tutkien kynsilakkojen värimaailmaa ja syntyihän siinä illan mittaan valmistakin. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, että olin "oppilaana", jostakin kumman syystä olen ollut askarteluiltojen ohjaajana. Illasta jäi tosi mukava fiilis ja sovimmekin, että tapaamme toisemme askartelun merkeissä muulloinkin.
Valitettavasti minulla ei ollut tuolloin kamera mukana, kuvasin tänään tähän omia tuotoksiani. Ostin lisätarvikkeita ja aikomuksena on postitella osa näistä koruista 1-vuotissyntymäpäivien arpajaisvoittoina Atzalealle, Ritvalle ja Paulalle.

Ylimmäisen, rintakorun, tein tiistai-iltana. Mittasuhteet kuvatessa heittivät häränpyllyä. Tämä on alla olevia riipuksia suurempi.










2 kommenttia:

  1. Onpas nuo nättejä varmaan ois kiva tehdä niitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan hauska kokeilla tuota tekniikkaa. Pitäs vaan olla paljon vahvoja värejä kynsilakoissa.

      Poista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Juhannusta!

Eipä mulla muuta!