lauantai 27. huhtikuuta 2013

Riipuksia erimallisina ja -värisinä

Vietimme ratkiriemukkaan vuorokauden Joensuussa, iso kiitos Maaralle ja muille! Vatsalihakset ovat kipeinä vieläkin perjantai-iltaisesta nauramisesta. Hauskaa oli lauantainakin, ihanaa murteiden sekasotkua. Pohjois-Karjalan murteeseen toi oman vastineensa Rattu, jonka puhe vilisi pohjalaasia sanoja.

Saatiinhan me muutakin aikaiseksi kuin vain lisävuosia, nauruhan pidentää ikää :)

Tästä puuttuu vielä kapussi, olen sitä lasia nimittänyt kuvuksi. Löysin sille aivan oikean nimen viime viikolla, kapussi.


Tässä sama koru ilman kapussia  ja kapussin kanssa:


 Musta-oranssista ei ole kuvaa ilman kapussia:

Tästäkään ei ole ilman kapussia kuvaa. Tämän tekniikan Maara keksi, lakkapisaroita pistettiin oikein monta ja lähekkäin. Pisaroita ei sekoitettu mitenkään vaan lakat levisivät itsekseen.

1 kommentti:

  1. Jep kivaa oli ja sekin oli niin mieleen, kun ihmiset viihtyi ja tykkäsi eli osu ja upposi, on meillä nyt vaan hienoja koruja kiitos opelle

    VastaaPoista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä. Kässäpussiosastolta ostin nämä langa...