maanantai 4. elokuuta 2014

Katson maalaismaisemaa....

Elokuun ensimmäisenä lauantaina olen ollut useampana vuonna Arrakosken markkinoilla. Niin nytkin pyysin esimiestä laittamaan minulle lauantaille vapaapäivän.
Aamulla suuntasimme Marjan kanssa markkinoille hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin siinä mielessä, että olimme ajatelleet tapahtuman alkavan kello yhdeksän mutta se alkoikin kymmeneltä.
Pystytettyämme myyntipöydän aurinkoiselle talonseinustalle, oli aikaa nauttia aamukahvista ja tutustua lähemmin kylän nähtävyyksiin. Koskelle en lähtenyt kävelemään.

Pöytämme näytti tältä tien toiselta puolen katsottuna. Huivit ja muut neuleet ovat Marjan tekemiä, toisessa reunassa on minun kasaamia koruja.


 Talon ikkunalaudan lasiesineet eivät kuvassa näy kovin hyvin.


Tämän kuvan nappasin myöhemmin päivällä, kun ihmisiä rupesi liikkumaan...


Aamukahvia juodessamme piti hieraista silmiä moneen kertaan, hiekkatiellä käveli kaksi kirjavaa kanaa. En tuolloin ehtinyt niitä kuvaamaan, joten läksin etsimään niitä myöhemmin. Ja siellähän ne tepastelivat kotipihalla, kuvaan sain niistä nämä yksilöt. Untuvikkojakin pihalla oli mutta ne karkasivat sireenipuskaan.


Puskaan painelivat muutkin kanat ja kukko, kun talon isäntä käynnisti mönkijän mennäkseen raivaamaan kaatunutta puuta.



Kyllästyin odottelemaan kanojen esiintuloa ja läksin katselemaan ympärilleni.


 Arrakosken soittokunnan torvet


Saunatonttuja on siis olemassa vai liekö joulutonttujen armeija jo suunnannut matkan kohti etelää? Väri viittaisi joulutonttuihin.


 Kahvila Pannun rappusia koristi emaliset kattilat. Tuollaisia oli meidän mummolla myös. Tulipa nostalginen tunne. Seinän vierellä näkyy olevan vanha petroolilämmitin ja miten voi vanha ruosteinen piikkilankakin olla kaunista kerälle kieputettuna. Kahvilan emännällä on mielestäni hieno taito saada paljon tavaraa esiin.


Näyteikkunaan oli koottu paljon erityylisiä esineitä.


Sisältä päin ikkunan edustaa....


Tämä kylän punainen pantteri kävi katsastamassa paikat ensin aamulla ja sitten myöhemmin päivällä. Hunajakauppiaan auton sivuovi oli auki ja sinnekin piti kurkata :) ja matka jatkuu kohti rokan keittäjiä.


 Maitolaiturille oli ilmestynyt väkeä...



aivan selvästi riiuureissulla!

Kahvilan vessan seinällä on paljon luettavaa, joka kesä sieltä löytyy jotain uutta ja ajankohtaista. Tämä kyltti löytyi myös Pirjon kassin kyljestä. Ilmeisen ajankohtainen :D


 Tämän kuvan nappasin jo viime kesänä.


Oikein aurinkoista alkavaa viikkoa (sitä ainakin sääennusteet lupaavat) ja muistakaahan osallistua arpajaisiin!

3 kommenttia:

  1. Tämä oli mukava postaus, näkköö vähä kyliä eikä tarvii lähtee mökistä mököttämästä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos molemmille teille kommenteista! Paikka on kyllä mitä ihanin. Kuvaamista olisi ollut enemmänkin mutta nämä nyt kännykällä nappasin. Ensi vuonna sitten lisää :)

    VastaaPoista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Torikävelyllä

Meidän kaupungin kauppatori on aika kuollut. Kaupunki on nostanut pysäköintimaksuja ja kävelymatkan päässä olleet maksuttomat paikat ovat ny...