lauantai 10. tammikuuta 2015

Tuubihuivi Metso-langasta

Novitan Metsoa, täyttä akryylia. Metso on Novitan kausilankaa, samaa mielestäni mitä on aiempina vuosina ollut mm. Karusellin nimellä. Aloitin tämän neulomisen jo joulukuun alkupuolella mutta niinhän siinä kävi, että omaan käyttöön tarkoitettu neule jäi lahjatöiden jalkoihin.
Lankaa tähän meni vajaa 200 grammaa. Neuloin ihan vaan kaksi oikein, kaksi nurin-joustinneuletta.

Kuvista poiketen lanka on vihreämpää eikä näin kovin petroolinväristä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä. Kässäpussiosastolta ostin nämä langa...