lauantai 5. joulukuuta 2015

Sadun saunatonttu

Kokeilin Joki-langasta pesukoneessa vanuttamista ensimmäisen kerran. Näitä neulottuja ja vanutettuja tonttuja olen aiemmin tehnyt Huopasesta ja Purosta.
Tähän meni vähän alle kaksisataa grammaa lankaa, neuloin vitosen pyöröllä ja lopun sukkapuikoilla.

Pesukoneessa kävi pieni yllätys, olin mielestäni ommellut pussin ihan kunnolla kiinni mutta 60 asteen pyörityksessä pussit olivat pullahtaneet ulos. Onneksi tontustani ei tullut pannulappua!

Idea tähän tonttuun on Mammukan ja tyttöjen. Tämän tontun kokoa muokkasin omasta päästä, kun oli uusi lanka.

Valitettavasti en voi linkittää ohjeeseen, sillä se on julkaistu Novitan Neulomossa. Novitan vanhoille sivuille ei enää pääse, ihana Neulomo siirtyy Novitaknitsiin, jollakin aikataululla.

Kiitos taas kerran Mammukka!








Tämä tonttu taitaa lähteä joulupukin matkaan. Tai sitten matkaan pääsee Suomivillasta tekeillä oleva tonttu. Saas nähdä kumman Satu valitsee.

4 kommenttia:

  1. Mainioita nämä! Hyvin olet onnistunut kyllä, kun pesukonehuovutuksessa on aina mukana yllätysmomentti. Mä oon ihan järkyttynyt, kun Novitan neulomoon ei enää pääse. Missä on mun blogi nyt? Neulomosta sai aina apua nopeasti kaikkiin ongelmiin. Mistä nyt apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten pelotti tuntematon lanka. Mutta hyvin se onnistui.
      Mulle Neulomon kiinnimeno tuli ihan puskista. Harmi!!
      Toivottavasti saavat pian sen Novitaknitsin toimimaan. En ole facessa eikä se kiinnosta.

      Poista
    2. Sama mulla, en ole naamarissa, enkä halua koskaan ollakaan. Onhan neulomon loppumista uumoiltu, mutta se tuli ihan puskista. Päivitin pitkästä aikaa blogiani ja kun aioin mennä katsomaan mahdollisia kommentteja...

      Poista
    3. Toivottavasti saavat uuden Neulomon toimimaan pian. Olisi ikävää jos se viipyy ja kaikki keskustelu siirtyy faseen.
      Onneksi ehdit aloittaa bloggerin blogisi, ei kaikki jutut kadonneet bittiavaruuteen.

      Poista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä. Kässäpussiosastolta ostin nämä langa...