sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tonttujoukko huomio - katse oikeaan

Tänään sain kaksi tonttua lisää vanutettua, eilen neuloin ne valmiiksi.


Ruskean alaosan neuloin Suomivillasta. Siitä en ole aiemmin tehnyt mitään ja hieman jännitti, miten se asettuu Joki-langan kanssa. Suomivillassa puikkosuositus on pienempi kuin Joessa. Mutta pelkoni oli ihan turha, hyvin onnistui. Tämä on toinen vaihtoehto Satua varten, hän pyysi saunatontun.




Tästä punalakkisesta tontusta piti tulla tonttulakki ulkokäyttöön mutta on hieman iso siihen tarkoitukseen. En osannut arvioida silmukoiden määrää oikein. Tai sitten minulla oli liikaa pyykkiä koneessa. Toisaalta tonttulakki ei ole mukava päässä jos se on liian tiukkaan vanunut. Ehkäpä neulon vielä yhden tontun.

Käytin tähän tonttuun Joki-lankaa. 



Missähän se yksi tyyppi luuraa?

 

Löytyihän se... Nyt olkaa varovaisia, sillä tällä kertaa on niin, että teitä seuraillaan!


Kissat rakastavat kaikkea, mikä on täyttä villaa :) Pitää pistää tonttuset piiloon kissoilta.

2 kommenttia:

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä. Kässäpussiosastolta ostin nämä langa...