lauantai 29. lokakuuta 2016

Kaikenlaista touhuiltu

Viikon sää on ollut sellaista märkyyttä, ettei ulos ole viitsinyt nenäänsä pistää vapaaehtoisesti. Niinpä tässä on tullut tehtyä keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Kirjojakin olen ehtinyt lukemaan.

Tässä pieni kuvakatsaus viikon puuhista. Lukemani kirjat olen jo palauttanut kirjastoon, niistä ei ole kuvia.

Tärkeimmät ensin, Viivi ja Viola olivat yhteistyöhaluisia, Bikistä ei ole nyt tällä kertaa kuvapostausta.



Kuvalliset kapussikorut saivat illalla tuplarenkaat ja lukon. Olivat odottaneet niitä jo kesästä saakka.




Alkuviikosta puikoille pääsi Alize Casmere Gold-lanka. Kuvassa näyttää valkoiselta mutta on luonnonvalkoista.



Mukavaa, pimeää lauantaita!

7 kommenttia:

  1. Sinä olet ollut aikaansaava. Minun aikani tuntuu kuluvan paljolti nettisurffailussa, oli sää mikä tahansa. Harmaa on sunnuntaipäivä Pornaisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä mullakin on netissä kulunut aikaa. Ja oon harrastanut myös kanavasurffailua. Oon ihan koukkuuntunut Huutokaupan metsästäjät-sarjaan.

      Poista
    2. Mä en oo katsonut kyseistä sarjaa kertaakaan. Suositteletko?

      Poista
    3. Juu, on se katsottava. Alkaa klo 10 Foxilta, on uusinta edelliseltä illalta.

      Poista
    4. Ei ole mikään suuri taidenautinto mutta päihittää monet muut tositeevee-ohjelmat.

      Poista
  2. Ihanan näköstä neuletta mukavaa jutella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin oli, otetaan uusiksi pian ;)

      Poista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Vaaleanpunaista Äitienpäivää!

Työnalla seuraava pontso, Nallen erilaisista vaaleanpunasävyisistä langoista pinkinystävälle ;) Vähän raskaampaa luettavaa näin Äiti...