sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Viikonlopun värit

Ulkona on viikonlopun ajan satanut vettä, rakeita ja räntää sekä paistanut aurinko. Kaikkea mahdollista siis. Ulos ei ole tehnyt mieli.

Töissä aloitin virkkaamaan sisustuspeittoa, mahdollisimman värikästä. Vanhempien tuomista langoista löysin itselleni tuntematonta akryylintuntuista lankaa jossa oli paljon kivoja värejä. Otin perjantaina peitonvirkkuun kotiin, kaipasin jotain värikästä tekemistä viikonlopuksi.

Ensin virkkasin isoäidinneliöitä, nämä olen tehnyt töissä.




Isoäidinneliöitä on tullut virkattua vuosien varrella vaikka kuinka paljon. Nyt virkkuukoukku tykkää kovasti tuosta "Maalitaulu"-mallista. Päätinkin yhdistää näitä molempia tähän peittoon. isoäidinneliöt ovat yhden kiinteäsilmukkakerroksen pienempiä mutta hyvin ne istuvat tuohon. Vähän täytyy kasausvirkkauksessa venytellä.



Maistelin virkkuunlomassa kevätpusua! Kiitos Poppis :)


4 kommenttia:

  1. Ihanaa väriterapiaa! Sinulla on taas siellä tehdas ja liukuhihna käytössä. Minulla meni koko lauantai huivia neuloessa ja purkaessa. Nyt olen taas alkutekijöissä.
    Ai juu, mainitsemiesi sääilmiöiden lisäksi meillä jyrisi perjantaina ukkonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy väriterapioida😉 Ollaan menossa Tallinnaan parin viikon päästä.Ajattelin käväistä Karnaluksissa. Siellä on kuulema tehty isoja muutoksia, on nyt kahdessa kerroksessa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa 💕🐈 Iloa päivääsi!

      Poista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Vaaleanpunaista Äitienpäivää!

Työnalla seuraava pontso, Nallen erilaisista vaaleanpunasävyisistä langoista pinkinystävälle ;) Vähän raskaampaa luettavaa näin Äiti...