maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä.

Kässäpussiosastolta ostin nämä langat. Hintaa tuli alle viisikymppiä, lankaa 3,3 kiloa. Ideana on, että voi valita erikokoisen pussin ja mättää sen täyteen lankaa niin, että se menee kiristysnarulla kiinni. Mun pussiin mahtui 60 kerää lankaa ;)


Kässäpussilangat olivat omana osastonaan. Kuva on huono, yritin vältellä ihmisten kuvaamista.


Nyt näin livenä Neulovan Ninjan trikookuteesta virkkaaman ison hipon. Oli kaveri vähän väsynyt..


Lankojen lisäksi löytyi valmiita käsitöitä. Megamyyntiareenalla mainostettiin tiistaiaamupäivisin kokoontuvaa kässäkerhoa. Liekö heidän tekemiään hypistelymuhveja oli koottuna hyllylle lankakerien viereen.


Tarjouksessa oli pipopaketteja, tarjolla oli mm. tämmöiseen herkulliseen mustikkaan tarvikkeet.


Teeteen lankoja oli paljon, samoin erilaisia efektilankoja.



Puikkoja oli mitä herkullisimman värisenä.


Pirtin Kehräämön lankoja ja hahtuvaa oli upeissa väreissä. Vielä ei lähtenyt mukaan mutta myöhemmin syksyllä kyllä.



2 kommenttia:

  1. No huh huh! Minuakin ystävä pyysi kanssaan tuonne. Joko sulla on suunnitelma langoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosista puuvillalangasta olen virkkaamassa pontsoa ystävän pyynnöstä. Ostin kesävillasukkalankaa mutta teen siitäkin pontson. Kaikille ei ole vielä suunnitelmia.
      Kannattaa kyllä käydä. Tiloiltaan on sinunkin helppo liikkua.

      Poista

Heipsan, toivon, että täällä blogissani kävijät jättäisivät pienen tai isommankin tervehdyksen käynnistään... Niitä on mielestäni tosi kiva lukea.

Sunnuntaishoppailua

Kävimme eilen tutustumassa Orimattilan Megamyyntiareenan lankavalikoimaan. Olihan siellä vaikka mitä. Kässäpussiosastolta ostin nämä langa...